Eläinlääkäri Teija Kallio


Eläinlääkärin ammatti on ollut haaveeni pikkutytöstä asti, ja olinkin onnekas päästessäni jo yläasteella harjoitteluun Länsi-Vantaan eläinklinikalle. Ajan myötä siirryin klinikalle hoitajan töihin ja valmistuttuani eläinlääketieteen lisensiaatiksi vuonna 2014 jäin klinikalle eläinlääkäriksi. Klinikkatyön ohessa olen toiminut päivystävänä eläinlääkärinä useammalla eri eläinlääkäriasemalla sekä kunnaneläinlääkärin sijaisena, jolloin myös hevospotilaat tulivat tutuiksi.

Ylläpidän ammattitaitoani säännöllisesti jatkokouluttautumalla. Olen suorittanut kansainvälisen akupunktioeläinlääkärin sertifikaatin (CVA) ja olen myös sertifioitu eläinkiropraktikko (The International Academy of Veterinary Chiropractic, The Veterinary Society of Chiropractic). Olen Suomen Eläinlääkäriliiton, Suomen Eläinlääkäripraktikoiden ry:n ja Suomen Eläinkiropraktikot ry:n jäsen.

Muutin perheeni kanssa Vihtiin alkuvuodesta 2018. Taloamme asuttavat myös kolme agilityä kanssani harrastavaa punaista irlanninsetteriä, pitkäkarvainen collie, sekä kaksi kissaa.

Klinikkaeläinhoitaja Marica Både


Opiskelin klinikkaeläinhoitajaksi oppisopimuksella Länsi-Vantaan eläinklinikalla ja suoritin näyttötutkinnon vuonna 2016. Ennen klinikkaeläinhoitajan uraani olen ehtinyt työskennellä lähihoitajana vanhainkodissa sekä turvatarkastajana lentokentällä.

Koen säännöllisen jatkokouluttautumisen tärkeäksi ja osallistunkin aina töiden salliessa monipuolisesti erilaisiin klinikkaeläinhoitajille suunattuihin koulutuksiin. Oman yrityksen myötä olen päässyt perehtymään mm. kirjanpidollisiin ja taloushallinnollisiin osa-alueisiin. Vastaan myös ajanvarauksista sekä neuvonnasta, joten yhteyttä ottaessanne törmäätte yleensä ensin minuun.

Vaika toistaiseksi olen työskennellyt vain pieneläinten parissa, odotan innolla tallikäyntejä, jotta pääsen tutustumaan myös hevosten maailmaan.

Myös minä muutin perheineni Vihtiin vuoden 2018 puolella. Meillä kotia vartioivat hovawart ja valkoinenpaimenkoira, joiden kavereina asustelee myös kaksi kissaa. Vapaa-aikani kuluu omakotitalon askareiden, ystävien sekä erilaisten koiraharrastusten parissa.