Ennaltaehkäisevä terveydenhuolto

Terveystarkastus

Suosittelemme kaikille lemmikeille eläinlääkärin suorittamaa terveystarkastusta vuosittain.

Terveystarkastuksessa arvioidaan lemmikin yleisvointia, kuunnellaan sydän ja keuhkot, sekä tarkistetaan mm. hampaat, limakalvot ja pinnalliset imusolmukkeet. Lisäksi vatsa ja suurimmat nivelet tunnustellaan ja seurataan eläimen käytöstä tutkimuksen aikana esimerkiksi mahdollisien kipureaktioiden varalta. Käynnin yhteydessä lemmikki voidaan tarvittaessa rokottaa, aiemmat reseptit uusia, tai eläimeltä voidaan ottaa veri- ja/tai virtsanäyte terveydentilan tarkemmaksi arvioimiseksi. Tarvittaessa ohjaamme teidät eteenpäin hyvin varustellulle eläinklinikalle jatkotutkimuksiin.

Säännöllisillä ja kattavilla terveystarkastuksilla mahdolliset alkavat sairaudet voidaan havaita hyvissä ajoin, ja niihin päästään puuttumaan ennen sairauksien pahenemista.

Rokotukset

Lemmikin säännöllinen rokottaminen on tärkeää paitsi lemmikin, myös omistajan terveyden kannalta, sillä osa rokotuksilla vastustettavista taudeista voi tarttua myös omistajaan.

Lemmikkien rokottamisella huolehditaan myös laumaimmuniteetin muodostumisesta, millä puolestaan pyritään ehkäisemään monien vakavien sairauksien rantautumista Suomeen.


Ajankohtaiset rokotussuositukset löydät täältä:

Loishäätö

Pelkästään Suomessa oleskelevien lemmikkien rutiininomaista madotusta ei
enää pääsääntöisesti suositella lisääntyvän loislääkeresistenssin vuoksi.

Matkustavan lemmikin kohdalla sen sijaan tulee aina huolehtia kohteesta riippuen tarvittavista loishäätölääkityksistä!

Autamme mielellämme arvioimaan oman lemmikkisi loishäätötarpeen,
ja suoritamme myös koirien ja kissojen madonmunamäärityksiä
ulostenäytteistä.

Muista myös...

Kauttamme hoituvat niin mikrosirutukset kuin EU-passien kirjoituskin.

Teemme virallisia polvitarkastuksia Suomen Kennelliittoa varten.

Suoritamme myös pentueiden terveystarkastuksia, joista saat aina eläinlääkärin kirjallisen todistuksen.